Stand Up-ilta

Forssan teatterissa tarjoillaan stand upia Suomen huipulta syyskuussa! Esityksiä on vain kaksi, joten hanki liput ripeästi!

Esiintyjinä Iikka Kivi, Jape Grönroos, Ursula Herlin ja Simo Takanen.

IIKKA KIVI on lempeä ja hyvätapainen koomikko, joka hurmaa yleisön älykkäillä oivalluksilla ja aidolla läsnäololla. Komiikassaan Iikka sivuaa kaikkea maan ja taivaan väliltä, niin sanotusti kompostista kosmokseen. Toimittajataustainen Iikka on merkittävä hahmo suomalaisen stand up komiikan murroksessa ja on ehdottomasti yksi aikamme mielenkiintoisimmista  koomikoista. Tämän Kiven profiilia ei kuitenkaan kympin seteliin paineta. Ei muuten, mutta Iikka ei ota pipoa pois päästä edes valokuvissa. Iikka on Naurun tasapainon voittaja vuodelta 2014 ja toiminut käsikirjoittajana muun muassa Noin viikon uutisissa ja YleLeaksissa.

 

JAPE GRÖNROOS on ihan perinteinen perheenisä ja timanttisen kova ammattikoomikko Espoosta. Japen vuorovaikutus yleisön kanssa on positiivista ja hyväntahtoista, mutta tiukkaa – kuin olisit jäänyt kiinni ensikännien juomisesta. Pian huomaat kertovasi tälle karismaattiselle insinöörin näköiselle miehelle myös kaikki vanhat mokailut ja tulevaisuuden haaveet sekä sen, mitä ostit siskollesi syntymäpäivälahjaksi. Koska uskokaa tai älkää, sellaisia juttuja se kysyy. Jape on vuosien saatossa ollut mukana useissa tv-produktioissa ja on varmasti tullut tutuksi myös stand upin suurkuluttajille. Japen vetovoima on kiistaton. Jape on cool. Niin cool, kuin espoolainen vain voi olla.

 

URSULA HERLIN on tehnyt komiikkaa vasta pari vuotta, mutta on noussut hämmästyttävän nopeasti kohti suomalaisen komiikan terävintä kärkeä ja esiintyy jo nyt maan suurimmilla stand up -festivaaleilla. Ursulalla on luontainen kyky löytää koomisia piirteitä elämän arkisista asioista, mutta täysin uudenlaisesta ja ennen kaikkea hauskasta näkökulmasta. Ursula ammentaa komiikkaa arjesta, sillä sehän on elämän suola – liiallisena aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja.  Ursula on vuoden 2017 tulokas finalisti, Tomaatteja! Tomaatteja! -festivaalin Kong Show’n voittaja ja Kallio komedibolagetin vuoden uusi kyky.

 

SIMO TAKANEN
Mitä tapahtuu kun Kapitalistille annetaan sielu ja pehmolelun arvomaailma? Varmaksi ei sanota, mutta vastauksena saattaa olla Simo. Simo sai henkinen ikä- testistä vastaukseksi 7-vuotta, mutta näyttää jokaisen päiväkoti-ikäisen lapsen isältä.Simon motto tuntuu olevan että “voishan sitä mököttääkkin”, sillä miehen hymy on vaikea saada hyytymään. Simon lemmikkejä ovat pyykkikorin takana viihtyvät villakoirat sekä kesäisin kärpäset. Nuorempana Simon salainen intohimo oli syödä tuorehiivaa. Ei siitä sen enempää. Simo on vuoden 2016 tulokas finalisti ja tehnyt nousujohteista uraa stand upin parissa jo viitisen vuotta.

 

 

 

Esityksen tiedot:

Esitykset la 22.9. Klo 17 ja 20

Esityksen kesto n. 2h sisältäen väliajan.

Liput 18/20e