Tunnelmia Axel ja Emiliet -näytelmästä

Viime lauantaina, 14.10., oli Axel ja Emiliet -näytelmän ensi-ilta ja vielä aivan ennen h-hetkeä pääsin vaihtamaan muutaman sanan näytelmän käsikirjoittaneen ja ohjanneen Pertti Munckin kanssa.

Keskustellessamme selvisi, että Axel ja Emiliet on ollut poikkeuksellisen pitkä prosessi, sillä sen kirjoittaminen on kaikkinensa vienyt seitsemän vuotta. Ensimmäisen kerran näyttelijät saivat tekstin eteensä tammikuussa 2016, ja sen jälkeen sitä on hiljalleen työstetty niin, että ohjaajakin saattoi olla ensi-illan kynnyksellä levollisin mielin. “Eikä ohjaajalla toisaalta ole enää mitään tehtävissä. Kun Wahrenin kaappikello kolmannen kerran soi, olen näyttelijöiden armoilla.”, Munck kuvasi tunnelmiaan. Näytelmänsä Munck kertoi olevan uusi ikkuna paikkakuntamme historiaan, itsenäisyyteen ja sitä edeltäneisiin vaiheisiin, Forssan  ja suomalaisuuden nousuun.

Ja jo ennen kuin kaappikello ehti kolmea kertaa lyödä, oli katsojalla mahdollisuus laskeutua vuoteen 1867, viehkon tyylikkääseen olohuoneeseen, joka lavalle oli syntynyt. Vaimo-Emilie johdatteli kotiaskareillaan ja puuhasteluillaan tunnelmaan, jossa saattoi kuvitella seuraavansa Wahrenien elämää kuin kärpäsenä katossa. Kun tunnelmaan oli päästy, ei tarvinnut kuin nauttia ja antaa tarinan viedä.

Parin päivän aikajänteelle sijoittuvassa tarinassa repliikki toisensa jälkeen kuljettaa historiaa, mutta väläyttelee myös tulevaisuudenkuvia – meidän nykyisyyttämme – joita on mielenkiintoista peilata keskenään. Toisaalta tarina ei jätä varjoon nimihenkilöään, Axel Wahrenia, jonka innovatiivisen ja voimakkaan luonteen aikaansaannoksia voimme ihailla nyky-Forssassakin. Huomaanpa minäkin katsovani Forssaa taas hieman erilaisin silmin, kun olen oppinut sen synnystä kahdessa tunnissa enemmän kuin arvasinkaan!

Ennen näytelmää haastatellessani Pertti Munckia, uumoili hän, että näytelmä saattaa herättäää katsojissaan myös laajempaa kiinnostusta. Mitä tapahtui ennen vuotta 1867? Mitä kaikkea on tapahtunut sen jälkeen? Mitä seuraavan sadan vuoden aikana? Ainakin tämän kaltaisiin kysymyksiin huomasin uppoutuvani näytelmän nähtyäni. Ja sanonpa, että jos kulttuurikalenterissasi on tilaa enää yhdelle 100-vuotiasta Suomea juhlistavalle riennolle, käytä tuo kolo tutustuaksesi Axeliin ja Emilie-rouviin. Se on todella arvokas ja opettavainen kokemus.

 

Syksyisin teatteriterkuin

Milla