Tänä keväänä esitämme lastennäytelmän Tuulihattu ja pingviini. Suunniteltu ensi-ilta näillä näkymin on 20.3.2021.
Aikataulumme kuitenkin elävät, koska noudatamme Kanta-Hämeen maakunnan pandemiaryhmän suosituksia ja tämäkin voi vielä muuttua.
Kaikki kirjoittajan Forssan Teatteri artikkelit
Tämän vuoden esitykset peruttu!
Koronan vastaisessa kamppailussa Hämeen Aluehallintovirasto on kieltänyt kaikki yli 10 hengen yleisötapahtumat. Tästä johtuen olemme peruuttaneet Pokka pitää -näytelmän loput esitykset ajalta 2.12. – 12.12. 2020.
Toivotamme kaikki tervetulleiksi jälleen ensi vuonna!
Pahoittelemme lipunvarausjärjestelmämme lähettämiä turhia muistutuksia varatuista lipuista.
Turvallisuus edellä syksyyn!
Teatterimme pyrkii turvaamaan katsojien turvallisuuden kaikin käytettävissä olevin keinoin: myymme vain puolet katsomopaikoista, järjestämme jokaisen seurueen ympärille turvaetäisyyden, tarjoamme maskit kaikille kävijöille, samoin käsien desinfiointinesteet ja myymme väliaikatarjoilun vain etukäteen niin, ettei jonoja synny. Lisäksi ohjeistamme katsojia sekä kirjallisesti että kaiuttimien kautta. Lipunmyyntimme turvapleksin meille tarjoaa C.P.E. Production Oy!
Saavuthan teatteriin vain täysin terveenä. Mikäli sairastut lippujen varaamisen jälkeen, otathan yhteyttä lipunmyyntiimme.
Tiedote toiminnan keskeytymisestä
Arvoisat katsojat! Olemme linjassa kaupungin toimien kanssa, ja päätimme peruuttaa sekä harjoituksemme, että Veljeni Leijonamielen esitykset. Myös Parhaissakin perheissä -näytelmän esitykset on peruttu toistaiseksi. Jäämme seuraamaan tilannetta ja ilmoitamme, koska voimme turvallisesti jatkaa esityksiä!
Forssan teatteriyhdistyksen hallitus
Tule mukaan koulutuksiin!
Forssan teatteri järjestää muutamia koulutuksia kevään aikana, joihin kaikki ovat tervetulleita. Osallistumismaksu koulutuksiin on 40€ / henkilö. Teatteriyhdistyksen jäsenille koulutukset ovat ilmaisia.
Äänenkäytön koulutus
21. – 22.3. klo 10 – 15
kouluttajana Valtteri Tuominen, näyttelijä.
Laulukoulutus
16.5. klo 10 –
kouluttajana Jaana Turunen, MuM, Estill Voice Training -opettaja.
Ilmoittautumiset: teatteri@forssanteatteri.fi tai 050 336 3288
Vaimoni toista maata palaa näyttämölle!
Kevään suosittu parisuhdefarssi jatkuu perjantaina 22.11. esityksiä 14.12. saakka.
Vaimoni on toista maata- tarjoaa huumorillaan vatsalihas treeniä naurun kautta. Hulvaton komedia arjesta sopii vaativampaankin makuun!
Harmonikkamusiikkia hurahtaneille!
17.5. klo 19.00 Forssan Teatterin PikkuSpotissa esiintyy Italiassa asuva jyväskyläläinen kulttuuripersoona.
Ilta koostuu tarinallisista harmonikkakappaleista, perinteisestä italialaisesta musiikista ja ties mistä!
Onneksi Forssa on matkan varrella niin ehdimme näkemäänJyväskylän Yläkaupungin yöhön matkaavan taiteilija
Tällaista et ole ennen kuullut!
Liput 10 euroa.
Tervetuloa!
Kevään kolmas ensi-ilta lauantaina 30.3.
Vaimoni on toista maata
Forssan Teatteri esittää hervottoman hauskan parisuhdekomedian, jonka ensi-ilta on lauantaina 30.3.
Hieno illallinen on katettu ja tunnelmavalaistus on valmis. Umpirakastunut pariskunta odottaa kaveria kylään uuden tyttöystävän kanssa. Ja siksi kaikki haluavat pistää parastaan. Kaikki ei kuitenkaan mene niinkuin siellä kuuluisassa Strömsöössä vaan pienet väärinkäsitykset saavat aivan järkyttävät mittasuhteet…
Huumoria saadaan niin kulttuurieroista kuin myös nykypäivän tarpeesta auttaa kaikkia.
Liput myynnissä NYT.
Tetsillä tapahtuu 31.3.
Su 31.3. klo 15.00 Forssan teatterissa
Esitys sisältää viisi mustan huumorin ryydittämää hulvatonta pienoisnäytelmää kerrostalon asukkaista, joiden elämän ja ihmissuhteiden
Kiemuroita t0arkastellaan kussakin tarinassa lemmikkieläinten ja niiden nuorten omistajien näkökulmasta.
Ikäsuositus +12. Esityksen kesto n.60 min + väliaika.
Varaukset: www.ideaticket.fi/pieniteatteri
Näytelmä on dramatisoitu Tuija Lehtisen kirjasta ”Lemmikkilyhärit” ja on sen ensiesitys näyttämöllä.
Ohjaus ja dramatisointi : Titi Lillqvist.
Näyttelijät: Pienen Teatterikoulun 6. vuoden opintoyhmä Stars
Me Rosvolat valtasivat teatterin
Forssan Lehti antoi mainiot arviot Me Rosvolat näytelmälle!
Ota lähtö katsomoon ja tule esitykseen – lippuluukku aukeaa tuntia ennen esityksen alkua.
Seuraavat esitykset pe 1.2. klo:18.00, la 2.2. klo:18.00, su 3.2. klo:14.00.
Kuvat: Kuva-Ahjo / Risto Seppälä